22.1.2018

Opetushallitus selvitti lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta opiskelijalle aiheutuvia kustannuksia

Verkkouutinen

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä selvittänyt, millaisia kustannuksia lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta aiheutuu opiskelijoille ja heidän perheilleen. Osana selvitystä arvioitiin, kuinka monelle nuorelle toisen asteen koulutuksesta aiheutuvat kustannukset ovat muodostuneet tai voivat muodostua kouluttautumisen esteeksi.

Selvityksen pääpaino on nuorten toisen asteen koulutuksessa. Ammatillisen koulutuksen osalta selvitettiin kustannuksia perusopetuksen jälkeen toisen asteen koulutukseen siirtyvien, oppilaitosmuotoista ammatillista perustutkintoa suorittavien alle 20-vuotiaiden osalta.

Lukion kustannukset opiskelijalle 2 500 euroa, ammatillisen satoja euroja

Selvityksessä tarkasteltiin, millaisia kustannuksia opiskelijoille koituu oppimateriaaleista, työvälineistä ja ylioppilastutkintoon osallistumisesta. Lisäksi kartoitettiin, millaista taloudellista tukea opiskelija voi saada kustannusten kattamiseen.

Lukio-opintoihin liittyvät välttämättömät kustannukset ovat keskimäärin 2 500 euroa, kun opiskeluun soveltuvan kannettavan tietokoneen hinnaksi arvioidaan 600 euroa. Oppikirjojen ja tietokoneen lisäksi kustannuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi koulumatkat ja lukio-opintoihin kiinteästi kuuluvat asiat, kuten opintovierailut ja vanhojentanssit.

Lukion kustannuksiin ei ole näkyvissä merkittäviä muutoksia. Digitaalisten materiaalien käyttäminen ei näytä vähentävän kokonaiskustannuksia, sillä niitä ei voi hankkia käytettyinä. Käytettyjen oppikirjojen hankkiminen puolestaan on ollut yleinen tapa säästää kuluissa.

Ammatillisessa koulutuksessa kustannukset riippuvat siitä, mitä alaa tai tutkintoa nuori opiskelee. Pääsääntöisesti kustannukset lasketaan ennemmin sadoissa kuin tuhansissa euroissa.

Myöskään ammatillisen perustutkintokoulutuksen kustannusten ei odoteta muuttuvan merkittävästi. Uudistunut lainsäädäntö ei tuo muutoksia oppimateriaalien maksuttomuuteen tai maksullisuuteen. Kustannukset oppimateriaaleista ja työvälineistä ovat digitalisoitumisen myötä hienoisessa laskussa.

Yhteiskunnan tarjoamat tukijärjestelmät ovat käytännössä samanlaisia lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Opiskelijat ovat lapsilisän piirissä sen vuoden loppuun saakka, jolloin he täyttävät 17 vuotta. Opiskelijat voivat hakea opintotukea, ja kodin ulkopuolella asuvan opiskelija voi saada myös yleistä asumistukea. Jos muut tuet eivät riitä opintojen ja elämisen kuluihin, voi opiskelija hakea toimeentulotukea.

Kustannukset keskeyttämisen ainoa syy vain harvoin

Opiskelija voi keskeyttää opinnot monesta syytä. Yleensä syyt ovat henkilökohtaisia. Opintojen kustannukset vaikuttaisivat olevan keskeyttämisen ainoa syy vain harvoin.

Kun opinnot keskeytyvät taloudellisista syistä, käytettävissä oleva aineisto ei kerro, ovatko syynä koulutuksesta välittömästi syntyvät kustannukset vai onko kyse esimerkiksi opiskelijan tai perheen yleisestä taloudellisesta tilanteesta tai taloudenhallinnan ongelmista.

Lukiolaisille tehtyyn kyselyyn vastanneista 65 prosenttia pitää lukio-opintojen kustannuksia kohtuullisina eikä koe, että heillä tai heidän perheillään olisi vaikeuksia toimeentulossa. 29 prosenttia arvioi, että heillä on taloudellisia vaikeuksia. 6 prosentilla taloudelliset vaikeudet ovat merkittäviä.

Ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoista 7 prosenttia kokee, että raha-asiat tuottavat heille jatkuvasti hankaluuksia. Opiskelijoiden oma arvio rahojen riittävyydessä vaihtelee sen perusteella, minkä alan opiskelija on kyseessä.

Viitteitä opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta antaa myös se, kuinka moni toisen asteen opiskelijoista nostaa opintolainaa. Lukiolaisista 2,8 prosentilla on opintolainaa. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista 16‒19-vuotiaista nuorista 11 prosenttia on ottanut opintolainaa.

Selvitys verkossa

Lisätietoja

Lukiokoulutus:
Opetusneuvos Teijo Koljonen, puh. 029 533 1524,

Ammatillinen koulutus:
Projektiasiantuntija Sanna Pensonen, puh. 029 533 1675,
Projektipäällikkö Sanna Laiho, puh. 029 533 1301,

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä selvittänyt, millaisia kustannuksia lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta aiheutuu opiskelijoille ja heidän perheilleen. Osana selvitystä arvioitiin, kuinka monelle nuorelle toisen asteen koulutuksesta aiheutuvat kustannukset ovat muodostuneet tai voivat muodostua kouluttautumisen esteeksi.

 

FacebookTwitterYouTube