3.8.2017

Koulunkäynnin aloittaa tänä syksynä arviolta 62 900 ekaluokkalaista

Opetushallituksen mediatiedote 3.8.2017

Kouluvuosi käynnistyy useimmissa kunnissa ensi viikolla ja noin 62 900 uutta ekaluokkalaista lähtee koulutielle. Perusopetuksen 7. vuosiluokalla aloittaa noin 60 000 ja lukioissa noin 35 300 oppilasta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa aloittaa noin 46 200, näyttötutkintoon valmistavassa peruskoulutuksessa noin 25 900 ja ammatilliset opinnot oppisopimuskoulutuksena noin 18 800 uutta opiskelijaa.

Ensimmäistä luokkaa aloittavia arvioidaan tänä syksynä olevan muutama prosentti enemmän ja peruskouluja puolestaan 5 % (129 koulua) vähemmän kuin kaksi vuotta aiemmin. Perusopetuksessa opiskelevien oppilaiden kokonaislukumäärän arvioidaan olevan suunnilleen sama kuin se oli vuonna 2015. Vuosiluokilla 1─6 opiskelee tänä syksynä arviolta 366 000 ja vuosiluokilla 7─9 noin 175 000 oppilasta. Ruotsinkielisessä perusopetuksessa aloittaa tänä syksynä arviolta 3 980 ekaluokkalaista, mikä on muutama prosentti enemmän kuin vuonna 2015.

Lukiolaisten määrä on viimeiset vuodet laskenut tasaisesti, mutta vuodesta 2015 lähtien laskua ei ole enää nähtävissä. Tänä syksynä lukioissa opiskelee arviolta 104 100 opiskelijaa, joista 8 % opiskelee aikuisten opetussuunnitelman mukaisessa koulutuksessa. Ruotsinkielisissä lukioissa arvioidaan olevan noin 6 400 opiskelijaa, mikä on 4 % vähemmän kuin vuonna 2015. Aikuisopiskelijoiden osuus on alle 2 %.

Näyttötutkintoon valmistava ja oppisopimuskoulutus kiinnostavat ammatillisen koulutuksen väylinä

Näyttötutkintoon valmistava ammatillinen peruskoulutus sekä oppisopimuskoulutus ovat entisestään vahvistaneet asemiaan ammatillisen koulutuksen väylinä. Tulevana syksynä näyttötutkintoon valmistavan ammatillisen peruskoulutuksen aloittaa arviolta 25 900 uutta opiskelijaa, mikä on 5 % enemmän kuin vuonna 2015. Oppisopimuskoulutuksessa opintonsa aloittaa noin 18 800 opiskelijaa, mikä on 4 % enemmän kuin pari vuotta sitten.

Kaikkiaan tutkintotavoitteisessa ammatillisessa koulutuksessa opiskelee tänä syksynä arviolta 267 500 opiskelijaa, joista ruotsinkielisessä koulutuksessa noin 4 % (9 510 opiskelijaa). Arvioidut lukumäärät ovat suunnilleen samat kuin vuonna 2015.

Ammattiin opiskelevista 9 prosenttia vieraskielisiä

Yhä useamman oppilaan ja opiskelijan äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Alkavana lukuvuonna vieraskielisten peruskoululaisten osuuden arvioidaan nousevan 7 prosenttiin. Vuonna 2014 vieraskielisiä peruskoululaisia oli 5,6 % koko oppilasmäärästä.

Myös ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien osalta arvioidaan vieraskielisten osuuden nousevan selvästi. Vuonna 2014 vieraskielisiä opiskelijoita oli kaikista ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 7,3 % ja tulevana syksynä osuuden arvioidaan olevan 9 %.

Lukioissa vieraskielisten osuuden nousu arvioidaan maltillisemmaksi. Vuonna 2014 vieraskielisiä opiskelijoita oli 4,8 % kaikista opiskelijoista. Tänä syksynä heidän osuudekseen arvioidaan 5,4 %.

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Lisätietoja Opetushallituksessa:
Pirjo Karhu, puh. 029 533 1317
Riikka Koivusalo, puh. 029 533 1190
Timo Kumpulainen, puh. 029 533 1109

Opetushallinnon tietopalvelu vipunen.fi

Kouluvuosi käynnistyy useimmissa kunnissa ensi viikolla ja noin 62 900 uutta ekaluokkalaista lähtee koulutielle. Perusopetuksen 7. vuosiluokalla aloittaa noin 60 000 ja lukioissa noin 35 300 oppilasta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa aloittaa noin 46 200, näyttötutkintoon valmistavassa peruskoulutuksessa noin 25 900 ja ammatilliset opinnot oppisopimuskoulutuksena noin 18 800 uutta opiskelijaa.

 

FacebookTwitterYouTube